Laatu on ennustettavuutta.
Me koulussa työskentelevät huomaamme usein elävämme projektiyhteiskunnassa. Uusia asioita tuodaan sisään ja vanhoja kehitetään hankkeina ja projekteina. Linjavastaavien sijalla on kehittämisrehtoreita ja projektipäälliköitä. Tiedän, koska olen sellaisellakin nimikkeellä työskennellyt.
Projekteilla on se ominaisuus, että ne alkavat mutteivät koskaan oikein kunnolla pääty. Vanhaa sanontaa mukaellen: vanhat projektit eivät kuole, ne vain kuluvat pois.
Projekteilla on toinenkin ominaisuus. Niitä putkahtelee työpaikoille toisistaan riippumatta. Se johtuu siitä, että jokaisella hankkeella on oma hallintonsa. Koska keskushallinto ei ehdi seurata hankkeita, ei keskitettyä koordinaatiota ole.
Tästähän sitten seuraa kouluyhteisön kuormittuminen. Vai mitä pitäisi sanoa omasta opetusympäristöstäni: Vastikään saimme kouluun kasan älytauluja. Niiden tekniseen käyttöön on tarjottu pikakoulutusta, mutta "Marttojen" vaikutukset pedagogisiin ratkaisuihin ovat edelleeen haussa. Tänä syksynä siirryimme sitten 75 minuutin oppitunteihin. Opettelemme nyt sitten sitäkin. Toistaiseksi olemme saaneet selville , että jotkut hyötyvät ja jotkut kärsivät. Ei varsinaisen yllättävää. Tämän lisäksi opettelemme tietokoneillamme käyttämään uutta versiota Internet-oppimisympäristöstämme (komea nimitys sekavalle kokoelmalle pedagogisesti vaatimattomia opetusohjelmia ja surkeaa sähköpostisovellusta).
Kun tähän lisätään se, että jokaisella luokalla on vähintään yksi "erityisoppilas", joka on liki olemattomalla lisäresurssilla integroitu yleisopetukseen, on keitos valmis. Kunnes jostain takavasemmalta pölähtää käsiin uusi projekti.
Hankkeet ovat hyviä. Hankkeet ovat kivoja. Hankkeiden avulla löydetään uusia näkökulmia oppimiseen ja opetustyöhön. Ongelmana on vain se, että meille kaatuu niitä syliin liikaa yhtaikaa. Eniten työtä vaaativat hankkeeemme ovat kaiken lisäksi nyt sellaisia, joita me emme ole tilanneet emmekä halunneet ja joiden vaikutukset peruskoululaistemme oppimiseen ovat todennäköisesti negatiivisia.
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti