Soteen vai saveen?

Kansakunnan sote-voimavarat ovat nyt vaarassa valua kahteen eri kohteeseen.

Lääketiede on kehittynyt hurjin loikin. Erityissairaanhoidossa on käytössä uusia tekniikoita, lääkkeitä ja laitteita, jotka olisivat tuntuneet tieteiskirjallisuudelta vain muutama vuosi sitten. Tässä on tietysti erinomaista se, että ennen toivottomat potilaat saavat uuden elämän. Hankalaksi tämän tekee se, että uusimmat hoidot ovat kalliita. Todella kalliita. Lisäksi uudet hoidot tarkoittavat usein sitä, että aikaisemmin kuolemaan tuomittu potilas saadaan pelastetuksi – ei suinkaan täysin toimintakykyiseksi, vaan pikemminkin kalliisti hoidettavaksi pitkäaikaispotilaaksi.

Toinen rahanielu on valinnanvapaus. Kansalaisen kannalta on tietenkin miellyttävää, jos hän voi vaikuttaa vapaammin siihen, mistä hoitonsa hankkii. Valinnanvapaus toisaalta synnyttää kilpailua, kun useat terveydenhoitoyritykset haluavat toimia markkinoilla. Kansainvälinen kokemus osoittaa, että tämä tulee kansantaloudelle kalliimmaksi kuin tiukasti julkinen terveydenhoito. Yksityisellä palveluntarjoajalla on houkutus tarjota sellaisiakin hoitoja, joiden terveyshyöty on marginaalinen. Kustannukset potilasta kohden nousevat, ja ennen pitkää ne joka tapauksessa kasvattavat tavallisen kansalaisen maksutaakkaa. Eniten valinnanvapaudesta sitä paitsi hyötyvät ne, jotka ovat vähiten hoidon tarpeessa: perusterveet, työssä käyvät aktiivikansalaiset. Monia sairauksia poteva vanhus tuskin kykenee kauheasti valitsemaan.

Arkijärjen mukaan pitäisi tietenkin välttää kaikkia sellaisia käyntejä tai toimenpiteitä, joiden terveyshyöty on lähellä nollaa. Nykykehitys ei tätä arkijärkeä kovin hyvin tue.

Malmille esteetön kaupunginosa!

Malmin lentokentän alueen suunnittelu on vasta lähtöruudussa. Vielä ehtii siis vaikuttaa siihen, millaista kaupunkia sinne rakennetaan.

Nyt olisi erinomainen tilaisuus ottaa yhdeksi suunnittelun lähtökohdaksi esteettömyys. Jospa päättäisimme, että rakennetaan vain esteettömiä asuntoja, joissa kaikenkuntoiset kaupunkilaiset voivat asua ja toimia niin pitkään kuin haluavat? Joukkoliikenteen esteettömyyden pitäisi jo olla itsestään selvää. Entisellä lentokentällä ei ole merkittäviä korkeuseroja, joten kaavarungossa keskeisen tärkeät viher- ja virkistysalueetkin voidaan suunnitella esteettömiksi.

Kustannuksia käytetään yhä verukkeena esteettömyyttä vastaan, mutta ne eivät ole ongelma, jos koko alue suunnitellaan samojen kriteerien mukaan.

Väestö vanhenee ja huoltosuhde heikkenee. Mitä useampi pystyy mahdollisimman pitkään elämään itsenäisesti, sitä vähemmän tarvitsee järjestää kalliita palveluja. Kokonainen uusi esteetön kaupunginosa olisi huikea tulevaisuuspilotti.

Sote-viraston uudet haasteet

Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö Hannu Juvonen jättää Helsingin ja siirtyy johtamaan pienempää organisaatiota. Spekulointi hänen vaikuttimistaan on jo alkanut, mutta tyydyn tässä vain toteamaan: harmin paikka. Juvosen lähtö ei ainakaan johdu siitä, että lautakunnassa olisimme olleet laajasti tyytymättömiä virkamiestyöhön. Päin vastoin Juvonen on varsin hyvin onnistunut käynnistämään uuden sote-viraston arjen ja sen lisäksi luotsannut sitä kohti uutta palveluajattelua.

Seuraava poliittinen peli on jo käynnissä, ja se koskee tietysti sitä miten uusi virastopäällikkö valitaan. tehtävä on jos mahdollista vielä haastavampi nyt, kun lähitulevaisuudessa häämöttää siirtyminen maakunnan laajuiseen organisaatioon. Tehtävään valittavan on kyettävä uudistamaan palvelurakennetta vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Strategiasta on iloa vain, jos se saadaan näkymään käytännössä. Kaiken lisäksi tämä on kyettävä tekemään niin, että kustannukset laskevat. se taas johtuu siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että Helsinki on käyttänyt palveluihinsa rahaa enemmän kuin tulevan ihaa-alueen muut kunnat. Jotta "kustannusrakenne voidaan harmonisoida", niin kuin kaunistellen sanotaan, pääkaupungin osalta pitää varautua kymmenien miljoonien leikkauksiin.

Olen vakuuttunut siitä, että nyt valitulla palveluajattelulla on mahdollista palvella helsinkiläisiä sekä paremmin että halvemmalla. Se vaatii kuitenkin erittäin tiukkaa ja laadukasta johtamista. Toivon parasta.

Koulun uusi vallankumous

-->

Koulun numeroarvioinnista keskustelun avasi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Sen jälkeen opettaja Eva Sundgren herätti keskustelua mielipidekirjoituksessaan, jossa tuskaili laiskoja opiskelijoita. Nämä teemat punoutuvat kiinnostavalla tavalla yhteen.

Ei pidä väheksyä Sundgrenin tuskastumista huonosti motivoituneisiin lukiolaisiin. Samoin kannattaa ottaa erittäin vakavasti se, että vieläkin monen lapsen itsetuntoa lytätään huonolla liikunnan numerolla. Tai matematiikan. Katsoisin kuitenkin vähän syvemmälle.

Heikolle opiskelumotivaatiolle on nähdäkseni kaksi päälähdettä. Sivumennen sanoen tässä näkyy yhteiskunnan polarisoituminen.

Merkittävä osa koululaisista sekä tulee ns. alemmista tuloluokista että menestyy koulussa heikosti. Nämä kaksi asiaa korreloivat vahvasti. Moni näistä nuorista hahmottaa sinänsä fiksusti, että koulu ei anna heille riittävästi lisäarvoa elämään. Pitkäaikaistyöttömäksi pääsee helpomminkin kuin ruotsin verbejä pänttäämällä. Kun luokassa on jokin kriittinen massa tämän vuoksi motivoitumattomia oppilaita, löysä ote opiskeluun muodostuu helposti vallitsevaksi, jolloin tulokset jäävät heikoiksi niilläkin, joilla olisi kaikki edellytykset oppimiseen ja hyvään elämän koulun jälkeen.

Toisaalta osa parhaimmin menestyvistä tylsistyy ja turhautuu. Oppitunneilla jankataan itsestäänselvyyksiä ja pitäydytään paljolti vanhaan leuka  ja liitu –menetelmään. Edistyneimmät oppilaat kuitenkin seuraavat aikaansa muualtakin ja osaisivat hyödyntää uusinta tietotekniikkaa tavalla, johon koulu ei yleensä taivu. Ennen tylsää aikaa tapettiin piirtelemällä vihkoon tai pelaamalla jätkänshakkia, nyt puhelin tarjoaa aivan uudenlaiset ajantappoulottuvuudet. (Käsi sydämelle, aikuiset: kuka meistä ei ole koskaan räplännyt laitteitaan puuduttavissa maanantaipalavereissa?)

Kirjoitin liki vuosi sitten koulun muuttumisesta (http://tuomisia.blogspot.fi/2014/12/opettaja-on-vanhaa-viinia.html). Tästä on mielestäni kyse sekä motivaatio- että arviointikeskustelussa. Koulu on pakko päivittää nykyaikaan. Oppimisen omistajuus ja yksilöllisten oppimispolkujen käyttöönotto ovat vaativia haasteita, jotka vaativat monien vakiintuneiden rakenteiden purkamista. Opiskelijan on oltava aktiivinen osapuoli oppimisen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Opettajan on vihdoin ymmärrettävä, että hän ei enää ole kaiken tiedon ylin auktoriteetti.

Jännittävästi muuten oppimispolut toteutuvat nyt todennäköisimmin kaikkein heikoimpien ja kaikkein lahjakkaimpien oppilaiden opiskelussa. Lahjakkain ja innovatiivisin kärki on aina ennenkin osannut itse täydentää sitä, mihin koulu ei taivu. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat kulkevat peruskoulussa jo nyt käytännössä yksilöllisiä polkujaan pitkin, jos heillä on onni päästä asiansa osaavan laaja-alaisen erityisopettajan hoiviin. Näiden napojen väliin vain jää valtaosa lapsista ja nuorista.

Seuraavalla kerralla lisää arvioinnista.

Millaisen Malmin jätämme jälkipolville?

Oletetaan, että Malmin lentokentän toiminta lakkaa. Oletetaan, että alueen kokonaissuojelu raukeaa.

Otetaan nyt lähtökohdaksi nuo oletukset, koska muuten ei mikään keskustelu etene, vaan pysähtyy jänkkäämiseen siitä lopetetaanko lentokenttä vai ei.

Jätetään nyt hetkeksi vähän syrjemmälle sekin, mitä lähistön nykyiset asukkaat ajattelevat asiasta. Meidän perimmäinen vastuumme on kuitenkin ajatella sitä, millaisen maailman jätämme tuleville polville. Sillä ei tässä ole merkitystä, ovatko tulevat helsinkiläiset meidän lapsiamme vai tulevatko he Nilsiästä tai Mosulista. Kaikilla tulevilla helsinkiläisillä on oikeus vihtyisään ja toimivaan kotikaupunkiin.

Nyt voidaan hetki keskittyä miettimään, miten tälle alueelle saadaan hyvää kaupunkia, miten luontoarvoja kunnioitetaan ja mitä hyötyä rakentamisesta voisi olla koko Helsingin mittakaavassa.

Yleiskaavassa on Malmin kohdalla lähdetty suunnittelemaan hyvällä otteella. Ensin on haluttu kartoittaa tärkeimmät luontoarvot, ja vasta sen jälkeen katsotaan mihin rakentaminen voidaan sijoittaa. Asukkaa on otettu mukaan pohjatyöhön jo ennen varsinaista kaavatyötä. Kaupunkilaisten ehdotuksista kannattaa nostaa esiin idea Longinojan entistämisestä oikeaksi puroksi – nythän se kulkee maan alla lentokentän alitse. Taimenia nousee jo nyt. Kun kansalaisraateja käytetään jatkossakin, voidaan alueelle saada jopa enemmän ja parempaa kaupunkiluontoa. Sitä tarvitaan, koska koillisessa se on vähissä jopa ydinkeskustaan verrattuna.

Malmi oli ennen vuoden 1948 alueliitoksia Helsingin maalaiskunnan hallinnollinen keskus. Sitä on myöhemminkin yritetty kehittää aluekeskuksena, mutta nykyisellään se on hiukan hajanainen ja epäviihtyisä verrattuna moneen muuhun uudempaan paikalliskeskukseen. Lentokenttäalueen rakentaminen tuo lisää asukkaita ja yritystoimintaa, jotka voivat kohentaa Malmin ilmettä.

Nykyisellään lentokenttä on kohtalaisen kokoiseen järveen verrattava liikenne-este, joka osaltaan pitää yllä koillisten kaupunginosien hajanaisuutta. Suunnitellut joukkoliikenneyhteydet muuttavat tilanteen. Paitsi että koillinen kaikkineen tulee paremmin osaksi kaupunkirakennetta, ne vahvistavat Malmia liikenteen solmukohtana.

Lentokentän  rakentamiselle on toki vaihtoehtoja, mutta niihin liittyy vielä suurempia ongelmia. Viikin pellot suojaavat nyt Vanhankaupunginlahtea, joka on kansainvälisesti arvokas linnustonsuojelualue. Samaan kokonaisuuteen kuuluu Kivinokka, jota myös on haviteltu rakennusmaaksi. Entä haluammeko säilyttää Haltialan ja Tuomarinkylän peltomaisemat? Onko Keskuspuisto koskematon? Sellaista vaihtoehtoa ei ole, jossa kaikki nämä jätetään rakentamatta. Kaupungistuminen jatkuu, ja Helsingin väkiluku kasvaa. Ei Malmin kenttääkään rakenneta kajoamatta monille tärkeisiin arvoihin, mutta ehkä sittenkin siellä hyödyt suhteessa haittoihin ovat pienimmät.

Miksi Hämeentiellä pitää pyöräillä?

Hämeentielle suunnitellaan pyöräkaistoja, ja henkilöautojen läpiajo aiotaan ohjata Sörnäisten rantatielle. Jotkut ovat tätä kavahtaneet, ja kaupunginvaltuutettu Mika Raatikainen (ps) on ehdottanut että pyöräily pitäisikin ohjata kulkemaan rannan kautta.

Miksi Raatikaisen ajatus on kelvoton?

1. Henkilöautoliikenne Hämeentiellä on enimmäkseen läpiajoa. Kuitenkin Hämeentie on jo oleellisesti menettänyt merkityksensä Helsingin sisääntulokatuna. Sörnäisten rantatie sen sijaan on suunniteltu sellaiseksi, ja liikenteen ohjaaminen Hämeentieltä sinne on vain jo tapahtuneen kehityksen vahvistamista.

2. Polkupyöräilykin on liikennettä. Kukaan ei tule polkupyörällä huvikseen ja ajankulukseen ajelemaan Hämeentielle, vaan kaikilla on yhtä oikeaa asiaa jonnekin kuin autoilijoilla. Totta on, että polkupyörässäkin on kääntyvä etupyörä, mutta rannan kautta kiertäminen tuottaa polkupyöräilijälle oleellisesti enemmän haittaa kuin autoilijalle. Nousut rannasta Kurviin ovat jyrkkiä, ja ylimääräiset mutkat merkitsevät myös ylimääräisiä risteyksiä ja kadun ylityksiä. Pyöräilijälle ne ovat vaaran paikkoja.

3. Hämeentiellä on palveluja, joita pyöräilijäkin käyttävät. Rantatiellä on vain asfalttia ja autoja. Kadunvarren kivijalkaliikkeiden käyttäjänä pyöräilijä on paljon ketterämpi kuin henkilöautolla tai julkisella liikenteellä liikkuva.

4. Hämeentien kehittäminen ei ole vain pyöräilyhanke. Kun Hämeentie palautetaan epäviihtyisästä autokuilusta houkuttelevaksi kaupunkikaduksi, voi odottaa myös yritysten elpyvän. Uusittu Hämeentie on myös parempi ympäristö jalankulkijoille. Autoilla ajetaan ohi, mutta kävellen voi poiketa sisään kauppoihin ja kahviloihin.

5. Pyöräilijä on yrityksille parempi asiakas kuin ohi huristeleva autoilija. Autoilla ajetaan kauppakeskuksiin ja suuriin marketteihin. Polkupyörällä käydään juuri niissä kivijalkaliikkeissä, joita kaikki mikaraatikaisetkin puheissaan haluavat kaupunkiin. Tavallisesti käyn Hämeentien suunnalla pyöräillessäni parissa, kolmessa kaupassa ja kauppahallissa ja jossain kahvilassa. Jokaiseen yritykseen jää muutama killinki. Pankaapa, autoilijat, paremmaksi.

Raatikainen ja kumppanit epäilevät, että tämä on osa Vihreiden salajuonta, jolla pyritään autottomaan keskustaan. Oikean suuntaista epäilyä, paitsi että kyllä me aivan avoimesti pyrimme vähentämään tarvetta autoiluun ja parantamaan  jalankulun ja pyöräilyn edellytyksiä.

Apotti tulee, oletko valmis?

Apotti tulee.

Varmuuden vuoksi selvennys: kysymys ei nyt ole hengellisestä virkamiehestä, vaan pääkaupunkiseudulla käyttöön otettavasta sosiaali- ja terveystoimen yhteisestä tietojärjestelmästä. Sen on tarkoitus korvata kaikki nykyiset erilliset tietojärjestelmät, joita on niin monta etten jaksa nyt edes laskea.

En tässä ota millään tavalla kantaa siihen, onko Apotti hyvä, huono vai vielä huonompi. Sen sijaan alkaa olla aika miettiä, millä tavalla se hyödyttää alan ammattilaista ja palveluja käyttävää kaupunkilaista.

Tietojärjestelmä on vain tekniikkaa, joka ei sinänsä tee mitään. Ihmiset tekevät. Apotin käyttöönotto on nyt mahdollisuus, joka tukee ainakin näitä muutoksia:

- Potilasturvallisuus paranee, kun tärkeät tiedot eivät katoa matkalle. Nykytilanteesta sain hyvän kokemuksen, kun lähiomaisen lääkityksestä Malmin sairaalaan annetut tiedot eivät koskaan välittyneet Meilahteen. Tästä olisi vakavasti sairastuneen potilaan kohdalla voinut koitua todellista vaaraa. Tälle rinnasteisesti voidaan kehittää toimintaa niin, että sosiaalitoimen tiedot ovat ajantasaisesti käytössä.

- Ammattilaisten työaikaa vapautuu näpyttelystä asiakastyöhön. Kun tiedot syötetään vain kertaalleen, on toimistotyön vähennyttävä. Kaupunkilaisella on myös lupa odottaa näkevänsä enemmän lääkärin kasvoja ja vähemmän selkää, kun lääkäri keskustelee tietojärjestelmän kanssa.

- Viraston sisällä työt muuttuvat, sillä Apotti on aivan aidosti sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteinen tietojärjestelmä. Yhteen ja yhtenäiseen sote-toimialaan siirtyminen vaatii tuekseen Apotin kaltaista järjestelmää.

- Kenties tärkeimmän muutoksen jätin viimeiseksi. Apottiin nimittäin sisältyy asiakasportaali, jollaista ei nyt ole olemassa. Se tarkoittaa, että kansalainen voi hallita omia tietojaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tavoitteena täytyy olla kansalaista koskevien tietojen siirtäminen oleellisesti hänen omaan hallintaansa, kuten naapurimaassamme Virossa on periaatteessa jo tehty. Yksi nyt tekeillä olevan uuden palvelustrategian keskeinen ajatus on, että tarjotaan kansalaiselle työkalut, joilla voidaan tukea omaa terveyttä ja hyvinvointia.

Apotin jatkokehittely siirtyy nyt pois lautakunnilta Apotti Oy:lle. Poliittisen päätöksenteon tehtävänä on pitää huolta siitä, että toimintaa kehitetään niin, että Apotista saadaan täysi hyöty irti.

Veljessodan arvet

Santahaminan harjoituskenttien kupeessa, vanhan sotilaslentokentän kupeessa on pieni hiljainen männikkö, jota ympäröi aita ja jonka keskellä kohoaa graniittipaasi. Puolukat hehkuvat punaisina kuin veripisarat maassa, joka tarkkaan katsoen näyttää ikään kuin jähmettyneen yhdensuuntaisiksi aalloiksi.

Tämä on teloitettujen punavankien hautausmaa. Maaperä on painunut vuoden 1918 joukkohautojen kohdalla, muuta merkkiä vainajista ei näy. Vuonna 1949 pystytetyn muistomerkin kultakirjaimet tihkuvat punaista luokkavihaa tavalla, joka keskellä sinivalkoisen armeijan varuskuntaa näyttää nyt vieraalta.

Lasken oman punaisen ruusuni, punavangin pojanpojan äänettömän muiston.

Omasta kansalaissodastamme on nyt kulunut lähes 100 vuotta. Edustan viimeisiä ikäluokkia, jotka ovat tunteneet ihmisiä, jotka olivat osallisina tuossa sodassa. Aikuisille lapsilleni vuosi 1918 on historiaa, joka ei henkilökohtaisesti kosketa. Vasta heidän sukupolvensa elää Suomessa, joka on päässyt ylös kansalaissodan juoksuhaudoista.

Tein töitä sisällissotaa käyvässä Sri Lankassa juuri ennen sen kauhistuttavia loppuratkaisuja. En kyennyt lohduttamaan jaffnalaista rehtoria, joka Tampereen kirjastotalossa purskahti itkuun muistaessaan sodassa poltetun Jaffnan kirjaston. Olen kiertänyt Kosovoa ja nähnyt kouluja, jotka ovat vieläkin kurjassa tilassa siellä käydyn sodan ja ryöstelyn jäljiltä. Tiedän, että lähes jokaiselta opettajalta on siellä kadoksissa sukulaisia. Jossakin hekin ovat, maakuopissa jotka painuvat hiljaa ja huomaamatta, keväisten unikoiden alla.

En tiedä, mitä sanoisin heille. Lohdutanko, että kansakuntaa repivästä sodasta ja kärsimyksistä voi nousta sopuun ja vaurauteen? Vai neuvonko malttiin, koska todelliseen rauhantilan pääseminen on sukupolvien mittainen urakka?

Jossain tuossa toivon ja lohduttomuuden välissä se kai tapahtuu, tämä todellisuus.

Meanwhile, limin' on da beach

Nyt on puhe ruoasta. Kun kesän lämpö viimein ennätti Helsinkiin, kaivoin muististani vanhan grillireseptin. Tätä valmistin vuosia sitten usein, kun olimme mökkilomalla Karibialla, siitä tuo outo otsikko.

Tarvitaan broilerinkoipia tai rintapaloja, sama se kunhan ovat pulleita ja niissä on sekä nahka päällä että luu sisällä. Siipiä en tähän suosittele. Aamiaisen jälkeen palat ladotaan sopivaan vuokaan tai rasiaan ja roiskitaan niiden päälle huolimaton marinadi: tuoretta limettimehua, soijakastiketta, oliiviöljyä ja vaaleanruskeaa rommia niin paljon kuin raaskii. Karibialla raaskii aika ronskisti, kotona täytyy vähän ummistaa silmiä jottei hinta hirvitä. Lisäksi voi silpoa muutaman valkosipulinkynnen. Rasia pannaan jääkaappiin odottamaan.

Broilerinpalat maustuvat omia aikojaan sillä aikaa kun perhe snorklaa rannalla — tai mitä se nyt tekeekään täällä Pohjolassa. Kun päivän ulkoilusta on kotiuduttu, pannaan grilli kuumaksi ja kypsennetään ruoka. Lisukkeeksi sopivat perunat, riisi, keittobanaani, pasta tai mikä vain, sillä ulkoilun jälkeen ruokahalu on joka tapauksessa hyvä. Grillaamisen aikana kokkia on ehdottomasti marinoitava klassisella Cuba librellä (vaaleanruskeaa rommia, limettimehua, colaa ja jäitä).

We be limin!

Vihreä oppositiopolitiikka

Lehdistö on jo sovitellut oppositiojohtajan viittaa Vihreiden hartioille. Hyvät ystävät, meidän täytyy ottaa se haaste vastaan.

Oppositiopolitiikassa on nyt yksi ansa, johon on varottava astumasta. Jos vain juutumme leikataan - eipäs leikata -kinasteluun, tulevaisuuden rakentaminen unohtuu. Kuitenkin niin sote-rintamalla kuin opetuksen kentällä on muutettava rakenteita ja toteuttamistapoja todella radikaalisti. Vihreiden tehtävänä on nostaa rohkeasti esiin innovaatioita ja vaihtoehtoja takertumatta menneeseen maailmaan.

Ystävät, nyt jos koskaan meidän on lunastettava vanha iskulauseemme ja oltava ei vain askelen, ei kaksi tai kolme askelta, vaan kokonaisen sukupolven verran edellä!

Oma jengi ja jättikoulut

Kansakoulussa taisin olla aika rääpäle. Vielä oppikoulun alaluokillakaan en osunut palloon enkä osannut uida. Ajatus tappelusta kauhistutti, ja joitakin puu-Maunulan oikotietä osasin karttaa niillä majailevien väkivaltaisten tyyppien vuoksi. Sen sijaan kuljeskelin mielelläni metsissä, lainasin kirjastosta kassillisen kirjoja viikossa ja opettelin tuntemaan isompia ja pienempiä otuksia ja ötököitä.

Kansakoulusta selvisin hyvin, mutta olin tyytyväinen päästessäni sieltä oppikouluun Käpylään. Vasta siellä tuntui, että muutaman muunkin luokkatoverini ajatus kulki suurin piirtein samalla tavalla. Siitä vertaisjengistä löytyi kyllin monta nuorukaista yhteisen lintuharrastuksen aloittamiseen, ja osapuilleen sama jengi innostui hiukan myöhemmin myös politiikasta. Siinä porukassa muotoutui aikuisminäni, ja minua on aina hiukan kauhistuttanut ajatus että nuoruuteni olisi kulunut kansakoululuokkani piirissä.

Tämä on minusta yhtenäisen peruskoulun ja katkeamattoman koulupolun suurin riski: että siitä tutusta ja turvallisesta luokkayhteisöstä ei löydykään "omaa jengiä". Olen nytkin yläasteella työskennellessäni seurannut joitakin oppilaita, joita ilmiselvästi kiinnostaisi luontoharrastus tai jokin muu vähemmän muodikas juttu, mutta jotka joutuvat samanhenkisten kavereiden puuttuessa kätkemään kiinnostuksensa.

"Jättikouluja" vastustetaan hartaasti. Yhtenäinen peruskoulu kuitenkin edellyttää kyllin suurta ikäluokkaa, jotta yksilölliset valinnat voidaan toteuttaa. Miniminä pidetty kaksisarjaisuuskaan ei kuitenkaan takaa, että kaikki voisivat löytää omalta tai rinnakkaisluokalta hengenheimolaisiaan. Sille, joka jää koulussa henkisesti yksi, oma "tuttu ja turvallinen" luokka voikin muodostua yhdeksän vuoden vankilaksi.

Minun kokemukseni ovat rinnakkaiskoulujärjestelmästä. Siihen ei monesta syystä ole paluuta. Tehdään sitten mieluummin suuria perusopetuksen yksiköitä.

Vammaisten kyykytyksestä, haudutettua särkeä unohtamatta

Nyt alkaa jo riittää.

Olemme Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa järjestelmällisesti heikentäneet vammaisten saamia etuisuuksia. Vähensimme kuukausittaisten matkojen määrää. Olimme hamppaattomia, kun budjettisovulla perustellen vaikeavammaisilta vietiin heille aikaisemmin myönnetyt ilmaiset HSL:n matkaliput.

Kävimme HSL:n johtokunnan kanssa rakentavaksi kokemani keskustelun vammaisten matkalippualennuksista. Tulos: HSL esittää kaikkien invalidialennusten poistamista. Samalla vauhdilla se esittää myös lastenvaunujen kanssa matkustajan ilmaislippujen poistamista metrosta, joten kurmotus kohdistuu aika tasapuolisesti kaikkiin liikuntarajoitteisiin.

Joulukuussa kirjasimme lautakunnan tahdon siitä, että perheiden saamaa tukea ei heikennetä. Erityisesti halusimme silloin turvata erityislastenvahtipalvelun jatkumisen niille, jotka sitä tarvitsevat. Ilmaisimme myös selvästi, että emme salli yhdenkään sellaisen vammaisen palauttamista yhdisteltyihin kuljetuksiin, jotka nyt on vamman erityislaadun vuoksi siitä irrotettu. Kyse oli esimerkiksi sokeista, joiden ei voi edellyttää seisoskelevan kymmeniä minuutteja oudossa kadunkulmassa odottelemassa joskus saapuvaa kimppakyytiä.

Lautakuntavuotemme alkoi nyt showlla, jossa oli vaikea pysyä juonessa mukana. Joulukuussa tekemämme kirjaukset oli poistettu, koska nyt ne olikin tulkittu lainvastaisiksi. Sama taistelu siis uudestaan. Nyt kummastelen tosissani, miksi virastolle on niin vaikeaa ymmärtää lautakunnan enemmistön selkeää tahtoa: emme salli kenellekään enää uusia heikennyksiä, ennen kuin olemme saaneet tarkat ja luotettavat selvitykset niiden vaikutuksesta sekä budjettii  että asiakkaitten arkeen.

Neuvo: älä yritä lukea näitä asioita pöytäkirjoista. Sinne ne on kirjoitettu sellaisella salakielellä, että pitkä lautakuntakokemuskaan ei auta loppuun asti ymmärtämään, mistä loppujen lopuksi päätettiin.

Syystä tai toisesta Helsingin vammaispalvelut ovat olleet naapurikuntiin verrattuna kalliita. Rakennemuutokset ovat siten väistämättömiä. Nyt vain ollaan siinä täysin kestämättömässä tilanteessa, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien vaikeavammaisten helsinkiläisten arkea kurjistetaan oikealta, vasemmalta ja edestä yhtä aikaa. Tähän kyykytyspolitiikkaan pitää saada stoppi. Kokonaisnäkemystä tarvitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun matkalippujen hinnoista lopullisesti päätetään.

Mutta se särki:

Ostin kaksi kiloa tuoretta särkeä, alle kolme euroa kilo. Suomustin, perkasin, leikkasin pois päät ja evät. Otin mädin talteen ja panin pakastimeen. Palataan siihen, kun päästään lähemmäksi bliniaikaa. Ladoin särjet painekattilaan, lorautin valkoviinilaatikosta nestettä, ripottelin päälle suolaa, rouhin vähän mustapippuria ja heitin vielä muutaman kokonaisen maustepippurin sekaan. Sitruunan puolikas sattui lojumaan tiskipöydällä, joten puristin siitä mehut särkien päälle ennen kuin suljin kattilan kannen. Keittelin pari tuntia pienimmällä lämmöllä.

Tuli maukasta. Särjen kammotut ruodot ovat pehmenneet, ja maku on täyteläisen pehmeä. Nyt pitää vielä miettiä, missä muodossa kannan kalat ruokapöytään.

Oikeus omaan tietokoneeseen

Politiikassa päätökset syntyvät joskus oudossa järjestyksessä, ja monasti niiden merkitys selviää vasta jälkeenpäin. Tänään Helsingissä saatettiin tehdä kauaskantoinen päätös Kallion virastotalon pienessä kokoushuoneessa.

Tehtiin nimittäin uusi linjaus, jonka mukaan lukion opiskelijalla on oikeus hankkia toimeentulotuella henkilökohtainen tietokone. Aikaisemman linjauksen mukaan oppikirjoihin on voinut saada tukea, mutta tietokonetta ei ole pidetty välttämättömänä. Esityksestäni sote-lautakunnan 1. jaosto palautti yksimielisesti hakijan oikaisuvaatimuksen valmisteltavaksi uudelleen niin, että hänelle myönnetään tukea yo-tutkintolautakunnan vaatimukset täyttävän tietokoneen hankintaan.

Tasa-arvon kannalta tämä päätös on tärkeä. Jos arvostetun helsinkiläisen lukion oppilaalla ei ole perheen köyhyyden vuoksi omaa tietokonetta kotona, saavat hänen keskiluokkaisemmat opiskelutoverinsa ikään kuin puoli ratakierrosta etumatkaa jo lähdössä.

Kenties vielä merkittävämpää on, että heitimme kouluille ja opetusvirastolle pallon kiinni otettavaksi. Jos voidaan luottaa siihen, että jokaisella opiskelijalla on oma tietokone, voidaan tukea aikaisempaa selvästi paremmin sitä, että opiskelija omistaa oman oppimisprosessinsa. Omasta tietokoneesta nimittäin pidetään parempaa huolta kuin koulun lainavehkeistä, sen käyttö opitaan syvällisemmin ja sitä käytetään opiskelussa vastuullisemmin.

Arvelen, että tämä linjaus ennen pitkää myös säästää riihikuivaa rahaa. Vaikka osa oppilaista tarvitseekin toimeentulotukea, suurimmalle osalle tästä ei käytännössä koidu lisäkustannuksia – vai kuvitteleeko joku, että nykyteineille ei ostettaisi omaa pelikonetta, vaikka koulussa olisi kaupungin läppärit? Koulut voivat käyttää rahansa ja osaamisensa johonkin tähdellisempään kuin tietokoneiden hankintaan. Sitäpaitsi julkiset hankintamenettelyt takaavat, että kaupungin ostamat laitteet ovat vanhentuneet jo sillä hetkellä, kun ne saadaan käyttöön.

Pallo tulee, onko kopin ottajia?

Vihreät ja Malmin tulevaisuus

Malmin lentokentän kohtalo on herättänyt paljon keskustelua ja suuria tunteita. Koillis-Helsingin Vihreiden piirissä punoimme siitä lausuman, jota siteeraan nyt tässä:


Malmin lentokentän toiminnan jatkumista ei ole enää realistista toivoa eikä vaatia. Sen kohtalo on jakanut mielipiteitä vihreiden niin kuin muittenkin kesken, mutta valtion vetäytyminen Malmilta on tosiasia, jota vastaan ei kannata taistella. Nyt meistä on viisasta vaikuttaa kaavoitukseen niin, että tulos on paras mahdollinen.

Malmin lentokenttäalueen rakentaminen nyt yleiskaavaluonnoksessa esitetyllä tavalla vahvistaa Malmin ja koko Koillis-Helsingin kaupunkirakennetta. Kasvava väestöpohja tuo paremmat edellytykset niin kaupallisille kuin muillekin palveluille.

Pidämme erittäin tärkeänä, että nyt luonnostellut pikaraitiotiet toteutetaan. Raideliikenneyhteys Jakomäkeen ja siitä itään sitoo sen nykyistä oleellisesti paremmin kaupunkirakenteeseen. Tehokas joukkoliikenne on välttämätön myös siksi, että olemassa oleva katuverkko ei kykene palvelemaan oleellisesti suurempaa asukasmäärää.

Malmin lentokentän ympäristö on viheralueena tärkeä senkin vuoksi, että koillisissa kaupunginosissa ei muuten juuri ole luonnonmukaisia kaupunkimetsiä. Näiden viheralueiden luontoarvot tulee selvittää ennen kuin päätetään rakennettavien alueiden laajuudesta. Kaavaluonnoksessa on Tattarisuon puoleinen metsä esitetty säilytettäväksi, mutta myös lentokentälle tyypilliset avoimet niityt tulisi säilyttää riittävän laajoina. Alueen kiistattomasti arvokkain luontokohde on Longinojan laakso, joka on puskurivyöhykkeineen säilytettävä kyllin leveänä vihersormena.

Kaavoituksen painopisteen on oltava tehokkaassa kerrostalorakentamisessa toisaalta lentokenttärakennusten ympäristössä, toisaalta joukkoliikenneväylien ja nykyisten kerrostaloalueiden tuntumassa. Näin voidaan varmistaa sekä joukkoliikenteen kannattavuus että mahdollisimman laajat viher- ja virkistysalueet. Rakentamisessa ja liikennejärjestelyissä tulee myös ottaa huomioon nykyisten asuinkorttelien omaleimaisuus.

Kaavoituksessa on varmistettava myös yritystoiminnan edellytykset. On tuettava paitsi alueen sisäisiä palveluja, myös muita työpaikkoja. Tattarisuon pienteollisuusaluetta on mahdollista kehittää vahvaksi työssäkäyntialueeksi, jota hyvät joukkoliikenneyhteydet vain parantavat.